Hevosen hampaat: Raspataan kerran vuodessa tai katsotaan, jos ongelmia tulee...

Hippos-artikkeli 7/15
Kati Niinistö, Kati Niinistö, Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, Dipl. ECEIM
Lotta Häyrinen, hevossairauksiin erikoistuva eläinlääkäri
Yliopistollinen hevossairaala

Otsikko kuulostaa tutulta? Rutiiniraspaus on tuttu juttu useimmille hevosenomistajille, ja niin pitäisikin olla. Jos kuitenkin ajatellaan lausahdusta tarkemmin, menevätkö ihmiset itse hammaslääkäriin suoraan paikkaukseen, vai tehdäänkö toimenpiteet tarkastuksen perusteella? Asian tarkentaminen voi kuulostaa saivartelulta, mutta myös hevosten hammastoimenpiteiden tulisi perustua tarkastukseen, eikä vain rutiininomaiseen hampaan pintojen raspaamiseen.

Hampaiden tulisi kulua tasaisesti

Hevosella on maitohampaat ja pysyvät hampaat aivan kuten ihmisellä ja koirallakin. Pysyvät hampaat vaihtuvat 2-5 vuoden iässä, jokaisella hampaalla on oma oletettu vaihtumisikänsä. Hammasmateriaali ja hampaan ikääntyminen on kuitenkin hyvin erilaista kuin ihmisellä, nuoren hevosen hampaissa on valtava reservi, joka vähitellen kulumisen myötä työntyy ulospäin ja korvaa poistunutta pintaa. Samalla juuri lyhenee ja vie vähemmän tilaa leuoissa, ja ylähampaiden yhteys nenäonteloihin katoaa vähitellen. Sudenhampaat ovat ensimmäisten poskihampaiden jäänteet, jotka monesti poistetaan jo nuorena. Oireettomia sudenhampaita ei kuitenkaan ole pakko poistaa.

Ylähampaat ovat etuhampaiden kohdalla vastakkain alahampaiden kanssa, mutta poskihampaissa ylähampaat ovat leveämmällä kuin alahampaat. Villihevosten tavoin hevonen pureskelee korsirehua käyttäen poskihampaitaan sivuttain, näin hampaat kuluvat tasaisesti. Väkirehun pureskeluun taas käytetään enemmän suu-nielu-suuntaista liikettä, joka hankaloittaa tasaista kulumista. Periaatteissa hampaiden tulisi kulua tasaisesti myös nykyhevosilla, mutta ruokavalion muutos on muuttanut pureskelua, jolloin ylähampaiden ulkoreunaan ja vastaavasti alahampaiden sisäreunaan muodostuu piikkejä. Piikit taas alkavat estää normaalia leukojen sivuttaista liikettä. Samoin piikit voivat tehdä vaurioita posken limakalvoihin, jolloin hevonen saattaa varoa syömistä tai kuolainta.

Yksinkertaisimmillaan hevosen suun tutkimus on piikkien paikallistamista ja niiden tasoitusta eli raspausta. Hampaita ei kuitenkaan saa raspata liikaa, jotta hevonen edelleen pystyy pureskelemaan ruokansa. Toinen vaara liiallisessa tasoittamisessa on juurikanavien paljastuminen.

Ongelmia suussa?

Tavallisimmin hevonen oireilee hampaistaan syömisen vähentämisellä, ruoan tiputtamisella ja kuolaimen vastustamisella. Nykyoloissa laihtuminen on melko harvinaista hammasongelmien yhteydessä, mutta hevonen voi syödä hitaasti tai tiputella ruokapallosia suustaan. Joskus hevosen henki alkaa haista pahalle. Useimmiten hajua ei aiheuta hammaskivi, vaan ientulehdus ja mätänevä ruoka. Toisinaan hevonen lopettaa syömisen kokonaan yhtäkkiä. Tällöin kyseessä voi olla esimerkiksi hampaan halkeaminen, joita tapahtuu yllättävän paljon. Hevonen ei näytä hammas- tai muuta kipua yhtä herkästi kuin ihminen,


esimerkiksi yläposkihampaiden juuriongelmat voivat oireilla vain poskiontelontulehduksena, jolloin hevonen erittää märkäistä limaa vain toisesta sieraimestaan.

Erite on usein pahanhajuista, mutta hevosella ei välttämättä ole yleisoireita, eikä usein hammasoireitakaan. Silti noin puolet poskiontelon tulehduksista on yhteydessä hammasjuuren tai hampaan tulehduksen.

Nykyisin todetaan enemmän diasteemoja (poskihampaiden välissä olevia aukkoja, joihin rehu kertyy) ja avonaisia juurikanavia. Todennäköisesti ne eivät ole lisääntyneet, vaan niitä osataan etsiä ja tunnistaa paremmin. Kunnolliseen tutkimukseen tarvitaan valon avuksi peili tai tähystyslaite, jotta pienetkin muutokset havaitaan. Molemmat ongelmat voivat olla erittäin kivuliaita, jokaisen kannattaa miettiä oman hammassärkynsä tai ikenen ärtymisen aiheuttamaa kipua ja miettiä, tarvitseeko hevosen muutoksia hoitaa. Diasteemat voivat aiheuttaa ientulehdusta, ja avoin juurikanava altistaa hammasjuuren ongelmille. Osa diasteemoista voidaan hoitaa pelkällä välin toistuvalla puhdistuksella, jolloin tilanne rauhoittuu ja aukko sulkeutuu, mutta osa vaatii aukon leventämisen, jotta rehu ei enää tartu. Juurikanavat tulee arvioida mahdollisten toimenpiteiden varalta, osalle ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Varsinainen juurihoito on aikaa vievää ja kallista, sitä tekee toistaiseksi vain muutama eläinlääkäri.

Poskihampaan poisto ei ole aina pikkujuttu

Toisinaan hevosen hammas päädytään poistamaan. Hampaan poistaminen ei koskaan ole yksinkertainen toimenpide, varsinkaan nuorella hevosella, jonka juuret ulottuvat vielä pitkälle poskionteloon. Nykyisin suositaan poskihampaiden poistoa ensisijaisesti suun kautta pikkuhiljaa irrottelemalla, kun ennen ne kaikki poistettiin nukutuksessa posken läpi talttaamalla. Hampaan poistossa on useita mahdollisia ongelmakohtia, joista merkittävimmät ovat palan jääminen leukaan ja mahdollinen yhteys nenäonteloihin, jos kudos ei uusiudu poistetun hampaan ympäriltä normaalisti. Pääosa komplikaatioista saadaan lopulta hoidettua, mutta toisinaan paraneminen pitkittyy ja eläinlääkärin tarvitsee kontrolloida hevonen useita kertoja. 

Kuka hoitaa hevosesi hampaat?

Hevosten hammashoidon kenttä on tällä hetkellä hieman kirjava: tekijöitä on ollut kengittäjistä hammaslääkäreihin. Suomessa eläinlääkärit koulutetaan hoitamaan myös hevosten hampaita, mutta peruskoulutus antaa ensisijaisesti eväät perustarkastukseen ongelmattomilla hevosilla. Hampaista kiinnostuneet eläinlääkärit pyrkivät jatkokouluttautumaan joko kotimaassa tai ulkomailla sekä työskentelemään ensisijaisesti hevosten hampaiden hoidossa, jotta pystyvät rutinoitumaan myös harvinaisemmissa toimenpiteissä, kuten juurihoidossa. Ulkomailla valmistuneiden ja siellä pääasiassa työskentelevien eläinlääkäreiden hammashoidon koulutuksen tasosta ei ole tietoa, vaikka heitä jonkin verran täällä vierailee. 

Useimmat nykykengittäjät eivät enää raspaa hampaita. Hevosen kannalta tämä on hyvä, sillä kengittäjät koulutetaan raspaamaan ja viilaaman kavioainesta, mikä on täysin eri asia kuin hampaanhoito! Suomessa ei ole eläinhammasteknikon koulutusta, mutta meillä on muutamia ulkomailla kouluttautuneita ammatinharjoittajia. Kuten ihmisillä hammashoitajat ja hammaslääkärit tekevät eri töitä, vain eläinlääkäreillä on oikeus tehdä diagnooseja ja invasiivisia toimenpiteitä, kuten sudenhampaan poisto ja juurihoito. Näihin tarvitaan riittävä rauhoitus ja kivunlievitys.

Lääketieteen ja eläinlääketieteen alalla on viimeisten vuosikymmenien aikana tullut suuria muutoksia hoitoon, vaikka hevosten hoidon erikoistuminen tuleekin hieman jälkijunassa pieneläimiin verrattuna. Tällä hetkellä Suomessa on jo pieneläinten hampaiden hoitoon erikoistuneita eläinlääkäreitä, mutta toistaiseksi ei yhtään virallisesti hevosten hammashoitoon erikoistunutta ns. diplomaattia (European Veterinary  Dental College- Equine /EVDC), mutta toivottavasti saamme alaan erikoistuneen ihmisen muutaman vuoden kuluessa. 
 

PIENELÄINSAIRAALAN SIJAINTI

Viikki sijaitsee Helsingin maantieteellisessä keskipisteessä Vanhankaupunginlahden ja Lahdenväylän välissä. Pieneläinsairaala on Viikintien varrella, osoitteessa Koetilantie 2. Viikkiin on hyvät kulkuyhteydet julkisilla kulkuvälineillä ja omalla autolla

Ajo-ohjeet

LAHDEN VÄYLÄLTÄ TULTAESSA »
LÄNNESTÄ TULTAESSA »

 

Tulo-ohje julkisilla kulkuvälineillä

Eläinsairaalan välittömässä läheisyydessä olevilla pysäkeillä pysähtyvät bussit 550, 78, 57 ja 506.