Hevosen hyvinvointi - mitä se nykypäivänä tarkoittaa?

Hippos-lehti nro. 6/2010
(professori Riitta-Mari Tulamo)

Hevosen hyvinvointi on laaja käsite, johon voi tarkemmin tutustua esimerkiksi seuraavan linkin kautta: http://www.ratsastus.fi/ratsastuskoulut_ja_tallit/talliyrittajille/hevosen_hyvinvointi

Eläinlääkärin näkökulmasta tietyt hevosen hyvinvointiin liittyvät asiat ovat korostuneet potilastyössä viimeisen 10 vuoden aikana selkeästi. Seuraavassa käsittelen muutamia asioita, joita itse koen hevoselle ja sen hyvinvoinnille tärkeäksi huomioida.

Eläinsuojelulaki takaa hevoselle oikeuden riittävään ruokaan ja juomaan, turvalliseen ympäristöön ja olosuhteisiin sekä lajinmukaiseen tyypilliseen luontaiseen käyttäytymiseen, mikä usein unohtuu. Ymmärtääksemme hevosen perustarpeita hyvinvoinnin näkökulmasta meidän tulee tuntea hevosen kehitys ja mukautuminen villihevosesta ihmisen kumppaniksi ja harraste-/kilpaeläimeksi.

Hevonen on siis aikojen saatossa Kaukasian ruohoisilla aroilla eläessään kehittynyt käyttäytymiseltään, rakenteeltaan ja aisteiltaan tyypilliseksi saaliseläimeksi, jonka ihminen kesytti käyttöönsä. Hevonen on laumaeläin, joka vapaana ollessaan liikkuu suurimman osan vuorokaudesta syöden heinäkasveja eli korsirehua, samalla tarkkaillen ympäristöään ja se pakenee nopeasti vaaran uhatessa. Sen näkö havaitsee kaukaa pienetkin liikkeet, mutta se ei näe kovinkaan tarkasti. Toisaalta hevonen hahmottaa huonosti paikallaan olevia esineitä ja niiden muotoja.

Luonnontilassa hevonen käyttää syömiseen 60-70 % ajastaan eli 14-17 tuntia vrk:ssa! Nykyolosuhteissa harva hevonen käyttää syömiseen näin paljon aikaa. Hevosen mahalaukku on pieni, joten se syö usein, 10-12 ateriaa vuorokauden aikana. Sen mahalaukkuun erittyy jatkuvasti suolahappoa, ja mahan ollessa tyhjä happo aiheuttaa mahahaavaumia! Edellisessä lehden numerossa kiinnitettiin ansiokkaasti huomiota hyvälaatuisen heinään usein annosteltuna hevosen perusrehuna ja hyvinvoinnin perustana. Hevosen luontainen ruokavalio on siis erittäin kuitupitoinen ja sisältää ruohon lisäksi lehtiä, puun oksia, kaarnaa ja hedelmiä. Hevosen hampaat ja niiden kiille on rakennettu pilkkomaan korsirehua ja ruoansulatuselimistö, varsinkin sen umpi- ja paksusuoli on rakentunut pilkkomaan korsirehua eli heinää. Heinäruokintaa vältetään usein nykyisin ’ison mahan kasvamisen’ pelossa ja erilaiset myslit ym. väkirehuseokset sekä lisäravinteet ja luontaistuotteet ovat suosittuja hevosten rehuja. Purkkien määrä talleissa tuntuu vain lisääntyvän. Usein eläin inhimillistetään - ja samaistetaan jopa ihmiseen – ja hyvinvoinnin nimissä ja hyvässä tarkoituksessa sille hankitaan ’parasta mahdollista’ – mikä kuitenkin on vastoin hevosen peruselintoimintoja ja perusfysiologiaa. Ihminen tarkoittaa hevoselle hyvää, mutta tietämättään aiheuttaakin sille ongelmia.

Harvat ruokintakerrat altistavat hevosen mahahaavalle, liiallinen väkirehun syöttö saa aikaan ruoansulatusongelmia. Nykyiset pehmeät mysli- ym. rehut eivät kuluta hampaiden kiillettä normaalisti ja johtavat hampaiden piikkimuodostumiin, suun bakteerikannan muutoksiin ja jopa hampaiden reikiintymiseen. Liiallinen energia eli väkirehuruokinta ja erikoisrehujen syöttö on johtanut myös hevosen liikalihavuuden lisääntymiseen ja ns. metaboliseen syndroomaan – aivan kuten ihmisellä.

Liiallinen energia yhdistettynä liian vähäiseen liikuntaan saa pahimmillaan aikaan insuliiniresistenssin kehittymisen ja kaviokuumeoireilun, ns. metabolisen oireyhtymän. Tutkimusten mukaan karkearehun puute johtaa myös puun syömiseen, puun purentaan ja ilman nielemiseen, kun hevonen pitkästyy ja alkaa etsiä sijaistoimintoja päivänkuluksi. Rehujen vaihtaminen tulisi aina tehdä vähitellen, sillä hevosen elimistö on sopeutunut siihen; luonnossa arojen heinä vaihtuu tuoreesta kuivaksi vuodenaikojen mukaan vähitellen – ei koskaan äkillisesti. Luontaisesti siis hevonen syö ja liikkuu lähes koko ajan.

Kyky liikkua ja hyvä kunto ovat olleet keskeisiä hevosen eloonjäämiselle, koska villihevosen oli pystyttävä pakenemaan nopeasti saalistavia petoja. Hevosella on hyvin vahva tarve liikkua ja se on hevosen hyvinvoinnin perusta, joka joskus unohtuu. Luontaisesti hevonen liikkuu ravintoa etsiessään ja syödessään noin 16 tuntia vuorokaudessa, josta 2,5 t on ns. nopeata liikuntaa. Loput liikunnasta tapahtuu hiljalleen kun hevonen syö ja etsii ravintoa.

Hevoslauma saattaa liikkua jopa 30-80 km päivässä, satoi tai paistoi. Tunnin ulkoilu päivässä on siis hevoselle aivan riittämätön. Hevosen on saatava päivittäistä liikuntaa säätilasta huolimatta. Ja voidakseen hyvin, hevosella tulee olla neljä toimivaa jalkaa, joita kaikkia se käyttää tasaisesti. Yhdestä raajastaan vammautunut ns. kolmijalkainen hevonen ei selviä pitkään viereisen raajan rasittuessa. Hevosen hyvinvoinnin perustana on siis kyky ja mahdollisuus riehakkaaseenkin liikuntaan. Tämä tulee muistaa myös siitostammojen kohdalla, joilla neljä jalkaa ja normaali liikuntakyky on edellytys sikiön ja tulevan varsan hyvinvoinnille. Syystalvella jo ennen liukkaiden kelien tuloa hokkikengitys on parasta tehdä kaatumisten ja murtumien ennaltaehkäisynä.    

Pihattojen ja yhteistarhojen etuna on hevosten pitäminen laumassa, mikä on niille luontaista. Luonnossa vaeltaville hevosille ei muodostu suurta loisongelmaa, kun ulosteiden madonmunat jäävät taakse lauman kulkiessa eteenpäin. Pihatoissa ongelmat saattavat lisääntyä, kun suuri määrä hevosia pidetään suhteellisen pienissä tiloissa. Pihaton hyvä hoito onkin hevosten hyvinvoinnin edellytys. Matolääkitys tulisikin antaa kaikille tallin/pihaton hevosille samanaikaisesti ja myös kiinnittää huomiota tarhojen ja pihatossa pohjan puhdistukseen sonnasta, jonka kautta madonmunat uudelleen infektoivat hevoset.

Hiekansyönti on myös kasvanut ongelmaksi asti viime vuosina. Hiekkapohjaiset tarhat ja laitumet sekä kuiva kesä lisää hevosten hiekansyöntiä. Hevosella tulisikin olla tarjolla jatkuvasti riittävästi rehua, jotta hiekasta ’hamuaminen’ jäisi vähemmälle. Hiekan syönnin estäminen kuonokopalla on tehokasta, mutta toisaalta mahalaukku pysyy silloin tyhjänä, mikä taas ei ole hevosen fysiologian mukaista ja voi altistaa mahahaavalle.

Ähkyjen suurimpina syinä on amerikkalaisissa tutkimuksissa todettu ’change in management’ eli hevosen ylläpidossa tapahtunut muutos; ruokinnan ja liikunnan epäsuhde, hevonen ei pääse ulos, se lepää hoidon vuoksi, rehumuutokset jne. Esimerkiksi syksyllä tuoreesta ruohosta korsirehuun siirtyminen näkyy ummetuksen lisääntymisenä. Myös pelkkä rehuerän muutos esim. kauran tyypin (rouhittu vs. litistetty) muutos jne altistaa ähkylle. Kaikki muutokset rutiininomaisessa ruokinnassa ja liikunnassa tulee tapahtua hevoselle loivasti ja vähitellen. Rehuanalyysien tekoa suositellaan. Talvella pakkasella juomaveden turvaaminen voi olla ongelma jäätymisen vuoksi, samoin kuumana kesänä laitumella hevosten riittävä veden saanti – joista molemmista ääri-ilmiöistä meillä on viime vuoden aikana kokemuksia.

Milloin hevonen kärsii ja miten se näyttää kipua? Tutkimuksissa on todettu että hevosen kipu on helppo havaita. Tämä pitääkin paikkansa esimerkiksi ähkyn tai ontumisen kohdalla. Erityisen kovan kivun tai heikkouden merkkinä hevosella on makailu, mitä hevonen ei tyypillisesti tee pitkään. Silmäkulmien ja luu-ulkonemien kohdalla olevat ihovauriot kertovat myös hevosen kovasta kivusta. Myös hevosen silmä kertoo paljon ja normaalisti hevonen seuraa ympäristöään valppaana. Sisäänpäin kääntynyt katse ja sisäänpäin tuijotus ovat hevosella aina kovan kivun merkkejä.     
 

PIENELÄINSAIRAALAN SIJAINTI

Viikki sijaitsee Helsingin maantieteellisessä keskipisteessä Vanhankaupunginlahden ja Lahdenväylän välissä. Pieneläinsairaala on Viikintien varrella, osoitteessa Koetilantie 2. Viikkiin on hyvät kulkuyhteydet julkisilla kulkuvälineillä ja omalla autolla

Ajo-ohjeet

LAHDEN VÄYLÄLTÄ TULTAESSA »
LÄNNESTÄ TULTAESSA »

 

Tulo-ohje julkisilla kulkuvälineillä

Eläinsairaalan välittömässä läheisyydessä olevilla pysäkeillä pysähtyvät bussit 550, 79, 68, 57 ja 506.