Hevosen jännevammat ja niiden uudet hoitomenetelmät

Hippos-lehti nro. 8/ 2012 (ELL Tytti Niemelä, hevossairauksien erikoiseläinlääkäri)

Jännevammat ovat tavallisia hevosen ratsastuskäyttöä rajoittavia vaivoja, ja pahimmillaan ne johtavat hevosen ratsu-uran loppumiseen kokonaan.  Jännevammat paranevat hyvin hitaasti, ja perinteisesti niille ei ole ollut hoidollisesti juuri mitään tehtävissä. Kerran vaurioitunut jänne on myös hyvin altis vaurioitumaan uudelleen.

Hevosen sääriluun takapuolella uloimpana on pinnallinen koukistajajänne, ja tästä luuta kohden sijaitsevat syvä koukistajajänne, syvän koukistajajänteen tukiside ja hankoside. Hankoside on osittain lihaskudosta, mutta vastaa toiminnallisesti jännettä. Jänne liittää lihaksen luuhun, ja kun lihas supistuu, jänne välittää liikkeen alaraajaan. Jänteet toimivat iskunvaimentimina ja hevosella koukistajajänteiden tehtävänä on myös tukea vuohista.

Tavanomaisin jännevaurion syntymekanismi on kumulatiivisesti toistuvien ylivenytystilanteiden seurauksena syntyvä vamma. Jänteeseen syntyy tällöin ajan myötä sitä heikentäviä mikrovaurioita, joiden seurauksena sen elastisuus ja lujuus heikentyy, ja jänne ylikuormittuu aikaisempaa pienemmästä rasituksesta. Toisin sanoen lopulta jänne on kykenemätön selviytymään tietystä venytysvoimasta, jota se aikaisemmin on kestänyt. Tällöin jänteen säikeiden katkeaminen on kliinisestikin todettavissa tyypillisinä oireina, kuten turvotuksena.

Jännevaurion akuutin tulehduksen vaiheessa ensimmäisen 1-2 viikon aikana tulehdusvälittäjäaineet ja entsyymit aiheuttavat jänteen soluväliaineessa olevan kollageenin tuhoa. Arpikudoksen muodostuminen puolestaan on täydessä vauhdissa noin kolmen viikon kuluttua vaurion syntymisestä. Vauriokohtaan syntyy nyt mikrovaurioihin verrattuna suuremmassa mittakaavassa arpikudosta, jolta puuttuu normaalin jännekudoksen elastisuus ja alkuun myös kestävyys.

Revähtymäalue on akuuttivaiheessa usein turvonnut, lämmin ja hyvin puristusarka. Vamman laajuudesta ja vaurioituneesta rakenteesta riippuen tässä vaiheessa hevonen saattaa olla kykenemätön varaamaan jalalle, mutta muutaman päivän levon jälkeen ontumaa voi olla vaikea todeta edes ravissa. Siten ontuman voimakkuuden ja jännevaurion asteen välillä ei ole erityisen hyvä korrelaatio voimakkaita vaurioita lukuun ottamatta. Myös huomattava puristusarkuus voi tietyissä tapauksissa puuttua pian akuutin tulehdusvaiheen mentyä ohi. 

Havaittu turvotus, kuumotus ja tunnustelukipu koukistajajänteiden alueella antavat aihetta ultraäänitutkimukseen. Akuuttivaiheessa tehty ultraäänitutkimus voi kuitenkin jossain määrin yli- tai aliarvioida vaurion laajuutta. Paikallinen verenvuoto, tulehdusnestekertymät ja turvotus voivat saada vaurion näyttämään tutkimuksessa todellisuutta isommalta. Toisaalta vaurio voi joissain tapauksissa paljastua uusintatutkimuksessa alkuperäistä isommaksi jännettä hajottavien entsyymien jatkettua toimintaansa. Siten akuuttivaiheessa tehty ultraäänitutkimus olisi hyvä toistaa 1-2 viikon kuluttua.

Ratsuhevosella vaurioituu yleisimmin etujalan pinnallinen koukistajajänne. Tavallisimmin pinnallisen koukistajajänteen keskiosan vammat aiheuttavat akuuttivaiheessa kohtalaisesti turvotusta jalkaan, ja pahimman turvotuksen laskettua raajan takapinnalla jännealueella näkyy tyypillinen taaksepäin kaartuva turvotus. Ontuma lievittyy tällaisissa vammoissa melko nopeasti päivien – viikkojen kuluessa. Pinnallisen koukistajajänteen ylimmän osan vammat kuitenkin poikkeavat edellä kuvatusta. Näitä voi olla joskus vaikea havaita sormin tunnustelemallakaan, ontuma on usein kohtalaisen voimakas ravissa ja jatkuu pitkään. Ennusteeltaan tällaiset vammat ovat selvästi muita pinnallisen koukistajajänteen vammoja huonompia, ja usein vaurio on molemmissa etujaloissa.

Syvä koukistajajänne vaurioituu verrattain harvoin. Poikkeuksen tästä muodostavat eriasteiset syvän koukistajajänteen vammat lähellä kiinnittymiskohtaansa kavioluuhun kavion sisällä. Näitä vammoja todetaan magneettikuvauksella erittäin yleisesti niin sanottua sädeluuontumaa sairastavilla hevosilla. Myös vuohisnivelen seudulla jännetupen sisällä todetaan jonkin verran syvän koukistajajänteen vammoja. Ontuma on näissä yleensä melko voimakasta, ja ennusteeltaan syvän koukistajajänteen revähtymät ovat pääsääntöisesti huonompia kuin muiden koukistajajänteiden vastaavanlaajuiset vammat.

Syvän koukistajajänteen tukisiteen vammat etujalassa ovat ratsuhevosilla melko tavallisia. Syvän koukistajan tukisiteen vamma esiintyy usein yhdessä pinnallisen koukistajajänteen vamman kanssa, ja on useimmiten ennusteeltaan kohtalaisen hyvä. Takajalassa syvän koukistajan tukisiteen vammat ovat hyvin harvinaisia. 

Hankositeen kiinnittymiskohdassa, runko-osassa ja vuohisen nuljuluihin kiinnittyvissä kahdessa haarassa esiintyy kliiniseltä kuvaltaan ja ennusteeltaan erityyppisiä vammoja, jotka ovat kaikki ratsuilla, erityisesti kouluhevosilla, erittäin yleisiä. Etenkin runko-osan, mutta myös haarojen vauriot voivat aiheuttaa akuuttivaiheessa erittäin voimakasta turvotusta jalkaan. Kiinnittymiskohdan vammat sääriluun yläosan kohdalla sen sijaan ovat monesti vaikeita diagnosoida. 

Jännevammojen uusista hoitomuodoista Suomessa käytetyimpiä ovat verihiutaleplasma (platelet rich plasma, PRP) ja kantasolut. Molempia hoitomuotoja voidaan käyttää samaan vammaan toisiaan täydentämässä. Verihiutaleplasma valmistetaan klinikkakäynnin yhteydessä hevosen omaa verta käsittelemällä, ja se on välittömästi valmis injektoitavaksi vaurioalueelle. Valmistusprosessissa rikastetaan plasman verihiutaleita ja ne aktivoituvat vapauttamaan kasvutekijöitä. Usein hoito toistetaan noin kahden viikon kuluttua. Hoidon tavoitteena on vähentää tulehdusreaktiota ja soluväliainetta hajottavien entsyymien toimintaa sekä saada vauriokohtaan muodostumaan normaalia, hyvälaatuista kollageenia. 

Kantasoluhoidossa tavoitteena on puolestaan paitsi stimuloida edellä mainitun hyvälaatuisen kollageenin tuottoa, myös saada vauriokohtaan jakautumis- ja erilaistumiskykyisiä soluja, jolloin vauriokohtaan kehittyy alkuperäisen kaltaista jännekudosta arpikudoksen sijaan. Kantasolujen kasvattamista varten hevoselta otetaan luuydintä tavallisimmin rintalastasta tai rasvaa hännäntyvestä, mikä on Suomessa käytössä oleva menetelmä.

Rasvakudospala lähetetään jatkokäsittelyyn laboratorioon, jossa solujen kasvatusvaihe kestää 1-2 viikkoa. Solut injektoidaan vaurioalueen sisälle ultraääniohjauksessa. Paras lopputulos saavutetaan, kun kantasoluhoito tehdään mahdollisimman pian akuutin tulehdusvaiheen jälkeen, ennen kuin merkittävää määrää arpikudosta on muodostunut. 

Verihiutaleplasma- tai kantasoluhoito ei lyhennä jänteen paranemisprosessin vaatimaa aikaa, vaan riittävän pitkä, vamman laajuuteen sopeutettu kuntoutumisjakso on edelleen tarpeen. Jännevamman paranemista seurataan toistuvien kliinisten tutkimusten ja ultraäänitutkimusten avulla, jotka tehdään tavallisesti 1-3 kuukauden välein.  Akuutissa tulehdusvaiheessa tulehduskipulääke, kylmähoito sekä tukisiteen käyttäminen ja myöhemmin kontrolloitu liikunta muodostavat yhä tärkeän osan jännevamman hoidossa.

PIENELÄINSAIRAALAN SIJAINTI

Viikki sijaitsee Helsingin maantieteellisessä keskipisteessä Vanhankaupunginlahden ja Lahdenväylän välissä. Pieneläinsairaala on Viikintien varrella, osoitteessa Koetilantie 2. Viikkiin on hyvät kulkuyhteydet julkisilla kulkuvälineillä ja omalla autolla

Ajo-ohjeet

LAHDEN VÄYLÄLTÄ TULTAESSA »
LÄNNESTÄ TULTAESSA »

 

Tulo-ohje julkisilla kulkuvälineillä

Eläinsairaalan välittömässä läheisyydessä olevilla pysäkeillä pysähtyvät bussit 550, 78, 57 ja 506.