Ennen saapumista Hevossairaalaan

Varatkaa aika etukäteen ajanvarauksen kautta. Esteen sattuessa ilmoittakaa siitä puhelimitse mahdollisimman pikaisesti potilastoimistoon. Peruutus tulee tehdä viimeistään saman päivän aamuna. Peruuttamatta jääneestä käynnistä veloitetaan toimistomaksu.

Ottakaa mukaan hevosen passi. Lisäksi sairaalaan on hyvä toimittaa hoito- ja tutkimustulokset, mikäli toinen eläinlääkäri on hoitanut hevosta samasta vaivasta tai hevonen tulee jatkotutkimuksiin toisen eläinlääkärin lähetteellä.

Tullessanne Hevossairaalaan käykää ensin ilmoittautumassa potilastoimistossa. Potilastoimistossa kirjataan ylös omistajan ja hevosen perustiedot sekä käynnin syy. Tämän jälkeen hevonen viedään Hevossairaalan talliosastolle tutkimuksia varten. Tarvittaessa hevoselle näytetään sen oma (maksullinen) karsina.

Hevossairaalassa on omistajille pieni odotushuone, jonka automaatista voi ostaa kahvia ja virvokkeita. Läheisistä opiskelijaruokaloista saa lounasta ja pikkupurtavaa.
 

HEVOSSAIRAALAN SIJAINTI


Hevossairaala sijaitsee Viikintien varressa Viikissä, Yliopistollisen eläinsairaalan rakennuksessa, osoitteessa Koetilankuja 1.