Kissojen veripankki

Kuka kissa tahansa saattaa yhtäkkiä joutua tilanteeseen, jossa luovutettu veri voisi pelastaa sen elämän. Sankarikissoja tarvitaan!

Kissojen veripankki toimii vakavasti sairaiden kissapotilaiden auttamiseksi. Vapaaehtoisten verenluovuttajien verta sekä verestä erotettuja punasoluja ja veriplasmaa käytetään pääasiassa tehohoitoyksikössä hoidettavana oleville vakavasti sairaille tai loukkaantuneille potilaille.

Kissapotilas saattaa tarvita verituotteita esimerkiksi menetettyään verta loukkaantumisen vuoksi, vakavan tulehduksen seurauksena tai sairastaessaan jotakin anemiaan johtavaa sairautta. Vaativaan leikkauksen joutuvat potilaat voivat tarvita kokoverensiirron tai muita verituotteita.

Jokainen rekisteriin ilmoitettu kissa on meille – ja ennen kaikkea sairaille kissapotilaille - äärimmäisen tärkeä.

Ilmoittautumisesta luovutukseen

Kun omistaja on täyttänyt kissalleen ilmoittautumiskaavakkeen, kutsutaan kissa tietojen perusteella testeihin. Ennen luovutusta kissalle tehdään huolellinen terveystarkastus. Myös veri tutkitaan tarkasti. Verenluovutuksen teemme myöhemmin erillisen käynnin yhteydessä, kun olemme varmistaneet, ettei siitä ole vaaraa luovuttajan terveydelle.

Sankarikissan on oltava luonteeltaan rauhallinen ja helppo käsitellä, sillä haluamme, ettei luovuttaja stressaannu toimenpiteestä. Suoniyhteys laitetaan luovuttajakissalle etujalkaan mieluummin siten, että kissa on hereillä.

Verta luovuttamassa

Verenluovutuksessa kissa on kevyesti nukutettuna. Kissan kaulan karvat ajellaan ja veri otetaan huolellisen puhdistamisen jälkeen kaulan suuresta laskimosta. Luovutuksen aikana kissa saa suonensisäistä nesteytystä korvaamaan otetun veren määrää.

Kissan nukutusta valvotaan tarkasti, jotta luovuttaminen on sankarikissalle mahdollisimman turvallista. Toimenpiteen jälkeen eläimen heräämistä seurataan sairaalassa ja kun sankari on hereillä, annetaan sille energiapitoista ruokaa verensokerin tason ylläpitämiseksi.

Kun luovuttaja on saanut oikean määrän nesteytystä, syönyt ja täysin hereillä, voidaan se hakea kotiin hellittäväksi.

Luovuttajakissa voi olla minkä rotuinen tahansa, eikä sen tarvitse olla rekisteröity.

Verenluovuttajakissan tulee olla:

•    Terve ja kiltti, helppo käsitellä
•    1-8 vuoden ikäinen
•    Vähintään 5 kg painoinen
•    Sisäkissa (saa ulkoilla kytkettynä valjaissa ja ulkotarhassa)
•    Rokotettu ja loishäädetty säännöllisesti
•    FeLV- ja FIV-negatiivinen, jos tiedossa (HUOM: nämä virussairaudet testataan juuri ennen luovuttamista kaikilta kissoilta)
•    Asunut Suomessa viimeiset 12 kuukautta
•    Ei ole saanut koskaan verensiirtoa
 

Ilmoittautuminen

  • Verenluovuttajaksi ilmoittautuminen ja lisätietoja:
  •     Lomakkeella
  •     Sähköpostitse: elain-veripankki@helsinki.fi
  •     Puhelimitse: 02941 57368 ( kissojen veripankin vastaava eläintenhoitaja)


 

Sankarikissa saa kiitokseksi maittavan Royal Canin lounaan ja paketin Royal Canin annospusseja.

PIENELÄINSAIRAALAN SIJAINTI

Viikki sijaitsee Helsingin maantieteellisessä keskipisteessä Vanhankaupunginlahden ja Lahdenväylän välissä. Pieneläinsairaala on Viikintien varrella, osoitteessa Koetilantie 2. Viikkiin on hyvät kulkuyhteydet julkisilla kulkuvälineillä ja omalla autolla

Ajo-ohjeet

LAHDEN VÄYLÄLTÄ TULTAESSA »
LÄNNESTÄ TULTAESSA »

 

Tulo-ohje julkisilla kulkuvälineillä

Eläinsairaalan välittömässä läheisyydessä olevilla pysäkeillä pysähtyvät bussit 550, 79, 68, 57 ja 506.