Fysioterapeutti

Kirsti Lind

Eläinfysioterapeutti

kirsti.lind@helsinki.fi

Yksikkö:

Fysioterapeutit

About Me

Koulutus
Olen valmistunut fysioterapeutiksi jo vuonna 1991 Helsingissä. Lisäkoulutusta olen hankkinut mm. ortopedisen manuaalisen terapian kursseilla. Erikoistuin eläinfysioterapiaan Porissa Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Opintoni päättyvät joulukuussa 2012.

Työkokemus
Olen hankkinut 16 vuoden vankan kokemuksen ihmisten parissa Jorvin sairaalassa. Vuodesta 2005 olen pyörittänyt yhden naisen fysioterapiayritystä Tuusulassa. Koiria aloin virallisesti terapioimaan erikoistumiseni yhteydessä. Pieneläinklinikalla aloitin kesäkuussa 2012.

Vapaa-aika
Nykyisin vapaa-aikani kuluu lähes yksinomaan eläinten parissa. Tällä hetkellä itselläni on kolme koiraa: 12-vuotias eläkeläisrouva Milla, 4-vuotias lapinkoira Inki ja 2-vuotias lapinporokoira Venni. Inkin ja Vennin tavoitteena on tulla pelastuskoiriksi.
 

Fysioterapeutti

Anna Boström

anna.bostrom@helsinki.fi

  • MSc in Veterinary Physiotherapy
  • MSc in Veterinary Physiotherapy: Eläinfysioterapian maisteri
Yksikkö:

Fysioterapeutit

About Me

Koulutus
Valmistuin fysioterapeutiksi Arcadan ammattikorkeakoulusta Helsingissä 2002 ja suoritin eläinfysioterapian erikoistumisopintoja Lahden ammattikorkeakoulussa 2003. Valmistuin pieneläinhoinhoitajaksi Helsingin Amiedussa, mikä tuki hyvin eläinfysioterapian opintoja. Olen osallistunut useampaan eläinfysioterapiaan liittyvää täydennyskoulutukseen Suomessa ja ulkomailla. Olen myös suorittanut maisterin tutkinnon (MSC in Veterinary Physiotherapy) Lontoossa, Royal Veterinary Collegessa.

Työkokemus
Eläinfysioterapeutiksi opiskellessani toimin pieneläinhoitajan tehtävissä ja fysioterapeutin sijaisena yksityisessä fysikaalisessa hoitolaitoksessa. Alkuvuodesta 2005 olen toiminut Eläinsairaala Aistissa eläinfysioterapeuttina, ja sitä kautta olen saanut arvokasta kokemusta neurologisten pieneläinpotilaiden kuntoutuksesta. Aistissa minulla on ollut neuroloisten potilaiden lisäksi ortopedisistä leikkauksista toipuvia potilaita ja runsaasti terveitä harrastuskoiria. Vuonna 2009 toimin Suomen agilitymaajoukkueen fysioterapeutin sijaisena. Yliopistollisessa eläinsairaalassa olen toiminut helmikuusta 2011 lähtien.

Sydämeni lähellä ovat halvausoireista toipuvat pieneläimet ja niiden kuntoutus. Fysioterapian vaikuttavuus eri leikkausten jälkeen on tutkimusta vaativa aihe, jonka tutkiminen on minulle erittäin tärkeää. Erityisenä kiinnostuksen kohteenani ovat toimintakyvyn mittausmenetelmät halvauskoirilla. Urheilukoirien kunto- ja liiketestistöpalvelun kehittäminen on toinen kiinnostuksen kohteeni. Eläinfysioterapian kehittäminen Suomessa ja kansainvälisesti on minulle tärkeää mahdollisten tulevaisuuden opettajaopintojen ja väitöskirjahaaveiden rinnalla.

Vapaa-aika
Perheeseen kuuluu avomies Mikko ja labradorinnoutaja Ruby. Nautin lukemisesta ja saaristossa olemisesta.

 

Opetus- ja tutkimusansiot: http://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/fi/person/abostrom

Fysioterapeutti

Heli Hyytiäinen

heli.hyytiainen@helsinki.fi

  • MSc in Veterinary Physiotherapy
  • MSc in Veterinary Physiotherapy: Eläinfysioterapian maisteri
Yksikkö:

Fysioterapeutit

About Me

Koulutus

Olen valmistunut fysioterapeutiksi Satakunnan Ammattikorkeakoulusta tammikuussa 2000. Työskenneltyäni useilla eri humaanifysioterapian erikoisaloilla suoritin eläinfysioterapian erikoistumisopintoni Lahden Ammattikorkeakoulussa vuosina 2002-2003.

Olen osallistunut lukuisiin kansainvälisiinkin koulutuksiin ja kongresseihin ammattitaitoni kartuttamiseksi. Olen suorittanut eläinfysioterapian maisterin tutkinnon Lontoossa, Royal Veterinary Collegessa. Tohtoriksi väittelin keväällä 2015. Aiheeni oli polven sairauksista kärsivien koirien toiminnallisuuden ja fysioterapian tuloksien arviointi uudella Finnish Canine Stifle Index-testipatterilla.

Työkokemus ja -tehtävät

Oman praktiikkani puitteissa olen tehnyt eläinfysioterapiaa erikoistumisestani lähtien. Olen toiminut Yliopistollisen eläinsairaalan fysioterapeuttina vuodesta 2006. Tällä hetkellä toimintani pääpainopiste Eläinsairaalassa on Hevossairaalan potilaiden ja asiakkaiden hoitamisessa sekä Pieneläinsairaalan osastopotilaiden kuntouttamisessa. Lisäksi teen opetus- ja luentotyötä eri tahoilla.

Tutkimustyö

Olen myös aktiivisesti mukana tutkimustyössä: koirien takapolvien ristisideongelmien tutkiminen sekä hevosten lihaksiston rakenne ja koostumus ovat tällä hetkellä työn alla olevia projektejani. Biomekaniikka ja toiminnallinen anatomia ovat erityisiä kiinnostuksen kohteitani samoin kuin hevosten kivun arvioiminen ja tuotantoeläinten fysioterapia.

Vapaa-aika

Itselläni on kaksi hollannin työhevosta Evita ja Kerttu, Siperian Husky Harri sekä maatiaiskissa Elli -  ja toivottavasti lähitulevaisuudessa myös muutama lehmä.

 

Opetus- ja tutkimusansiot: http://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/fi/person/hkhyytia

PIENELÄINSAIRAALAN SIJAINTI

Viikki sijaitsee Helsingin maantieteellisessä keskipisteessä Vanhankaupunginlahden ja Lahdenväylän välissä. Pieneläinsairaala on Viikintien varrella, osoitteessa Koetilantie 2. Viikkiin on hyvät kulkuyhteydet julkisilla kulkuvälineillä ja omalla autolla

Ajo-ohjeet

LAHDEN VÄYLÄLTÄ TULTAESSA »
LÄNNESTÄ TULTAESSA »

 

Tulo-ohje julkisilla kulkuvälineillä

Eläinsairaalan välittömässä läheisyydessä olevilla pysäkeillä pysähtyvät bussit 550, 79, 68, 57 ja 506.