Urheiluhevosen vammat

Hippos 7/14
Heidi Tapio, Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri,  Lotta Häyrinen, eläinlääkäri, David Argüelles, Dip. ECVS, Yliopistollinen hevossairaala

Tavallisimpia tuki- ja liikuntaelimistön vaurioita urheiluhevosella ovat jänne- ja hankosidevammat, niveltulehdukset, kavioperäiset ontumat, lihaskipu, haavat, ruhjeet ja sirumurtumat, joissa luusta irtoaa pieni kappale usein niveleen. 

Vammat ja niiden vakavuus ovat riippuvaisia siitä, millaisessa rasituksessa hevonen on. Esimerkiksi kouluratsastustreenissä olevalla hevosella esiintyy tyypillisemmin jänne- tai hankosidevaurioita kuin sirumurtumia. Ravihevosilla rasitusperäiset vammat ovat tavallisempia kuin muilla hevosilla, mutta tässä artikkelissa keskitytään pääasiassa koulu-, este- ja kenttäratsastustreenissä oleviin hevosiin ja niiden vammoihin.

Hyvään kengitykseen ja kaviotasapainoon tulee kiinnittää huomiota, kun vammoja pyritään ennaltaehkäisemään. Kavio- ja kengitysongelmat ovat merkittäviä ontumien aiheuttajia. Kavio tulisi olla tasapainossa ja kaviokulma tulisi olla oikea hevosen rakenteen huomioiden. Riittämätön tuki kavion kannalla, etenkin kaviossa, joka on rakenteeltaan pitkä kärjeltä ja matala kannoilta, johtaa kavion kantaosan rasittumiseen. Tämä puolestaan voi johtaa sädeluun, jänteiden ja hankositeen alaosan sekä kavio- ja ruununivelen vaurioihin ja rasittumiseen. 

Hevosen valmentaminen ja kilpailuttaminen hyvillä pohjilla pienentää myös riskiä saada rasitusperäisiä vammoja. Lisäksi hevosen fyysisen kunnon tulee olla riittävä rasitustasoon nähden. Hevosta tulee kilpailuttaa sen fyysisen kunnon sallimalla tasolla ja hevonen tulisi valmentaa kilpailuihin riittävällä treenillä kuukausia ennen kilpailemista. Niin ikään hyvällä verryttelyllä ja jäähdyttelyllä voidaan pienentää vammariskiä. 

Artikkelissa käydään läpi koulu-, este- ja kenttähevosten tavallisimpia vammoja, jotka syntyvät valmennuksen ja kilpailun aikana.

JÄNNE-  JA HANKOSIDEVAURIOT

Tavallisimmin jänne- ja hankosidevauriot ovat haavan tai repeämän seurausta. Jänteet ja hankoside ovat erittäin tärkeitä rakenteita askeleen joustossa ja ne myös varastoivat energiaa askeleiden aikana. Tiedetään, että näissä rakenteissa tapahtuu pientä vaurioitumista, ns. mikrovauriota, aina rasituksen aikana. Kun mikrovaurioita on laajalti, voi seurata jänteen tai hankositeenrepeämä.
Jännevaurion yhteydessä nähtävä turvotus on seurausta säikeiden repeämästä ja verenvuodosta, mutta aina vaurion yhteydessä ei ole havaittavaa turvotusta (esimerkiksi hankositeen yläkiinnityskohdan vaurioissa). Sen vuoksi tarvitaan usein eläinlääkärin tekemä ontuma- ja ultraäänitutkimus, jotta päästään diagnoosiin.

Jännevauriot vaativat yleensä useita kuukausia paranemisaikaa, useimmiten loukkaantumisen sattuessa toipumisaika on vähintään 6-12 kuukautta. Tavallisimmin vaurioituu pinnallinen koukistajajänne, seuraavaksi yleisimmin syvä koukistajajänne tai hankoside. Hankositeen vauriot ovat tavallisimmin yläkiinnityskohdassa tai hankositeen haaroissa.

Akuutteja etujalan hankosidevammoja sattuu etenkin kenttä- ja estehevosille, koska vauhti ja hypyt kuormittavat etusia ja lisäävät venähdysriskiä. Takajalkojen hankosidevammat voivat olla tavallisempia kouluhevosilla, koska laji rasittaa enemmän hevosen takaosaa. Kaikilla hevosilla loukkaantumisriski kasvaa rasitustason lisääntyessä, jos hevosella on huono kaviotasapaino tai kengitys tai jos hevosen fyysinen kunto ei ole riittävä rasitukseen nähden.

Pinnallisen ja syvän koukistajajänteen vauriot ovat yleisiä urheiluhevosilla. Hypyt ja kova vauhti voivat ylirasittaa jänteitä, koska etenkin syvä koukistaja venyy maksimimittaansa hevosen ponnistaessa laukassa ja laskeutuessa hypyltä alas. Huono rakenne ja kengitys voivat myös vaikuttaa vaurion syntyyn. 

Jännevauriota epäiltäessä hevosta ei rasiteta enää lainkaan. Ensiapuna jalkaa kylmätään ja siihen laitetaan tukiside sekä hevoselle annetaan tulehduskipulääkettä. Eläinlääkäriin tulisi ottaa yhteyttä mahdollisimman pikaisesti. Alkuun hevonen pidetään karsinalevossa, mutta akuutin vaiheen jälkeen aloitetaan melko pian kontrolloitu liikutus, käytännössä aluksi maastakävelytys. Hevosen liikutusohjeet suunnitellaan tapauskohtaisesti vauriosta riippuen. Paranemisvaiheessa täydellinen lepo hidastaa jänteen paranemista, voi lisätä kiinnikkeiden syntyä, vähentää jänteen joustavuutta ja sitä kautta toimivuutta. Liikutuksen määrää lisätään vähitellen jänteen parantuessa. Jänteen paranemista seurataan säännöllisesti ontuma- ja ultraäänitutkimuksin, joiden avulla voidaan antaa hevosen liikutusohjeet.

Ennuste korkean tason urheilukäyttöön on varauksellinen, sillä 35 % vaurioista voi uusiutua. Jännevaurion asianmukainen hoito ja hevosen liikuttaminen ohjeiden mukaan on tärkeää. Tällä vähennetään arpikudoksen syntymistä, arpikudosta sisältävä jänne vaurioituu uudestaan helpommin.

Hoitovaihtoehtoina edellä mainittujen seikkojen lisäksi ovat shockwave- ja laserhoito sekä monissa tapauksissa myös regeneratiiviset eli uudistavat hoitovaihtoehdot. Regeneratiivinen hoito on yksi tehokkaimmista tavoista nopeuttaa jänteen paranemista ja parantaa vaurioituneen jänteen joustavuutta ja kestävyyttä.  Monissa tapauksissa esimerkiksi verihiutaleplasma edesauttaa jänteen uusiutumista ja siten hevosen palaamista kilpailukuntoon niin pian kuin mahdollista.

NIVELTULEHDUKSET (SYNOVIITIT)

Akuutti synoviitti on äkillinen tulehdus nivelessä, usein kavio- ja kinnernivelissä. Niveleen kohdistuva rasitus voi laukaista tulehdusreaktion, jolloin nivelnesteestä tulee vetisempää ja sen määrä lisääntyy. Hoitamattomana tästä voi pidemmän ajan kuluessa seurata nivelen aineenvaihduntamuutoksia, jotka voivat johtaa nivelrikkoon.

Nivel tulehtuu tyypillisesti, kun hevosen rasituksen tasoa muutetaan nopeasti. Kouluhevoset ovat alttiita niveltulehdukselle, koska työ koottuna, pienet käännökset ja ympyrät rasittavat niveliä erityisesti. Puutteet kengityksessä lisäävät niveltulehduksen riskiä.

Ensimmäisinä oireina nähdään usein jäykkyyttä tai kipua rasituksen alussa. Hevonen saattaa myös liikkua normaalia haluttomammin tai ponnettomasti. Tulehtuneen nivelen alueella voi olla lämpöä, kipua tai turvotusta.

Eläinlääkäri diagnosoi vaivan ontumatutkimuksen perusteella, tarvittaessa tehdään lisäksi röntgen- ja ultraäänitutkimus. 

Hoidon tavoitteena on vähentää tulehdusta niin pian kuin mahdollista, jotta hevosen kipu lievittyy ja riski nivelen rappeumamuutosten tai nivelrikon kehittymiseen pienenee. 

Usein hevosta lepuutetaan tapauksesta riippuen joko karsinassa, maasta kävelyttäen tai sairastarhassa vähintään viikosta kuukauteen. Jalan kylmäys alkuvaiheessa voi myös auttaa. Monissa tapauksissa tarvitaan nivelen paikallishoitoa vähentämään tulehdusta ja, jotta vältetään toistuva synoviitti. Tällöin niveleen pistetään tulehdusta lievittäviä lääkeaineita, kuten kortisonia ja hyaluronihappoa.

Uudistavat hoidot, kuten verihiutaleplasma tai IRAP (interleukiini 1 –reseptorin vastavaikuttajaproteiini) ovat uusimpia hoitovaihtoehtoja, joita voidaan myös harkita. Verihiutaleplasma ja IRAP ovat hevosen omasta verestä tehtyjä valmisteita, joilla pyritään vaikuttamaan positiivisesti nivelen aineenvaihduntaan ja edesauttamaan toipumista.

Useimmat hevoset vastaavat hyvin lepoon ja tulehdusta lievittäviin nivelhoitoihin. On tärkeää pyrkiä ennaltaehkäisemään niveltulehdusta, joten rasitustason muutokset on syytä tehdä vähitellen.

LIHASKIPU (MYOSIITTI)

Hevosen ylirasitus voi johtaa lihasrevähdyksiin ja –kipuun. Etenkin takaosan ja selän suuret lihasryhmät voivat vaurioitua, jos hevonen joutuu työskentelemään liian pitkään, lämmittelemättä tai tasolla, johon sen fyysinen kunto ei riitä. Useimmat lihasvauriot ovat pieniä, mutta pienetkin vauriot voivat aiheuttaa hevosen alisuorittamisen.

Kouluhevosilla on riski saada lihasperäisiä ongelmia työskennellessään koottuina. Niillä havaitaan usein lihaskipua selän ja takajalkojen lihaksissa. Raskailla hevosilla ja hevosilla, joilla on suuri lihasmassa, ongelmat voivat korostua. Myös hyppyhevosilla nähdään lihasongelmia, jos ne eivät pääse venyttämään ja rentouttamaan selän ja kaulan lihaksia.

Lihaskivun oireet vaihtelevat. Hevosella voi olla jäykkyyttä, ontumaa, takajalkojen lyhentynyttä liikettä, ratsastajan vastustamista tai yleistä kipua ja hevonen voi suorittaa normaalia huonommin.

Lievissä tapauksissa hoidoksi voi riittää kevennetty liikunta, lepo tai tulehduskipulääkkeet muutaman päivän ajan. Jos oireilu kuitenkin jatkuu, on syytä tarkastuttaa hevonen eläinlääkärillä, jotta mahdolliset alla olevat ongelmat, kuten ontuma tai satulan sopimattomuus, voidaan sulkea pois. Jos kyseessä on lievä lihasvenähdys, useimmat hevoset toipuvat levolla ja tarhailulla. Eläinlääkäri auttaa määrittelemään, miten pitkää lepoa hevosen toipuminen vaatii ja miten hevosta kannattaa liikuttaa toipumisen aikana.

Joissakin tapauksissa myös hieronnasta, fysioterapiasta, akupunktiosta, kiropraktiikasta ja lääkehoidosta voi olla apua.

LUURUHJEET JA HAAVAT

Urheiluhevosilla nähdään luuruhjeita kaviossa, kavio- ja ruununivelessä, sääriluun alaosassa ja kintereessä. Etenkin kavio ja kinner ovat kovan rasituksen alaisena. 

Luun ruhje ei ole yhtä vakava tila kuin luun murtuma, mutta ruhjeessakin tapahtuu pientä, mikroskooppista, vauriota luussa ja luuhun tulee turvotusta. Este- ja kenttähevosilla riski luuruhjeille on suurempi, koska ruhjeet tyypillisesti tapahtuvat iskun seurauksena, hyppyjen alastuloissa ja hevosen liikkuessa kovalla alustalla.

Luuruhje voi olla niin kivulias, että hevonen ontuu. Eläinlääkäri voi paikallistaa ontuman aiheuttajan puudutuksin ja diagnostisen kuvantamisen avulla. Jotkut ruhjeet eivät ole nähtävissä röntgen- tai ultraäänitutkimuksessa ja tällöin magneettikuvauksella voidaan päästä diagnoosiin.

Hoitona hevosta lepuutetaan ja sille voidaan antaa tulehduskipulääkkeitä. Lepojakso on tavallisesti useampia kuukausia, riippuen ruhjeen tyypistä ja sijainnista. 

Luu paranee usein hitaasti, mutta yleensä vaurioitunut luu ei vaivaa enää sen jälkeen, kun se on kokonaan parantunut. Hyvä kengitys ja kaviotasapaino auttavat vammojen ennaltaehkäisyssä.

Miten ehkäistä rasitusvammoja?

Oheisilla ohjeilla voit pienentää hevosesi loukkaantumisriskiä kilpailuissa:

  • Huolehdi hevosesi fyysisestä kunnosta. Valmentaudu huolella ja rakenna hevosesi kuntoa vähitellen. Huomioi, että hevosesi tulisi jo treeneissä tehdä samanlaista työtä samanlaisilla pohjilla, joissa se kilpailee.
  • Vältä ylirasitusta myös harjoituksissa. Rajoita treenien pituutta ja huomioi, että etenkin toistuva  ympyröillä työskentely rasittaa niveliä ja väsyttää lihaksia ja jänteitä
  • Huolehdi hyvästä kengityksestä. Pitkiksi kasvaneet kaviot ja irtonaiset kengät vaikuttavat kaviotasapainoon ja altistavat loukkaantumiselle.
  • Vältä huonoja alustoja. Liian kova, liukas tai epätasainen alusta lisää loukkaantumisriskiä.
  • Tunne hevosesi ja huomioi myös pienet muutokset sen voinnissa ja liikkumisessa. Kiinnitä huomiota mm. turvotuksiin jänteiden ja nivelten alueella, huonontuneeseen suorittamiseen, selän arkuuteen ja jäykkyyteen. Ne voivat olla ensimmäisiä merkkejä alkavasta ongelmasta.

PIENELÄINSAIRAALAN SIJAINTI

Viikki sijaitsee Helsingin maantieteellisessä keskipisteessä Vanhankaupunginlahden ja Lahdenväylän välissä. Pieneläinsairaala on Viikintien varrella, osoitteessa Koetilantie 2. Viikkiin on hyvät kulkuyhteydet julkisilla kulkuvälineillä ja omalla autolla

Ajo-ohjeet

LAHDEN VÄYLÄLTÄ TULTAESSA »
LÄNNESTÄ TULTAESSA »

 

Tulo-ohje julkisilla kulkuvälineillä

Eläinsairaalan välittömässä läheisyydessä olevilla pysäkeillä pysähtyvät bussit 550, 78, 57 ja 506.